468128.jpg

Ja näin jatkamme samaan malliin, kun Jarnolla ei vieläkään tärppää. Pian kumminkin Jarno sai jo kultaisen ansiomerkin, niin alkoihan kalaakin tulla. :)


468146.jpg

No onneksi Jarno sai kunnon naurut, kun näki miten Margaritan kalastusyritykset menivät päin puuta. Aijai Margarita, mikset koittaisi kalasyöttiä? Ehkä sitten nappaisi jopa monni..


469275.jpg

Mutta rakkausasioissa kumminkin tärppäsi. Margarita ja Jarno olivat jo niin rakastuneita toisiinsa, ja Margarita vanhesi aivan pian, niin tarvittiin jo perheenlisäystä. Jos onni olisi myötä, voisi syntyä jopa 2 lasta ennen vanhenemista.


469297.jpg

Mutta pian oli taas aika palata takaisin arkeen. Jarno lähti töihin, ja palattuaan sai ylennyksen juoksupojaksi, vaikka olikin vastannut urakysymykseen väärin. Onneksi Jarno oli lähtenyt hyvällä mielellä töihin, ansaitsemaan rahaa.


469315.jpg

Vihdoinkin tomaatteja päästiin poimimaan, ja tuli todella hyvä sato. 73 tomaattia, jotka kaikki olivat kypsiä. Keräämisessä meni kyllä hieman aikaa, mutta minkäs sille voi, kun omistaa elämänsä kasveille. :)


469329.jpg

Pari päivää oli mennyt, ja Jarno meni töihin jälleen hyvällä mielialalla, ja yleni vedonvälittäjäksi. Ihmettelen kyllä, että kenestä tuli Jarnon paras ystävä? Ehkä kuljettajasta, tai sitten työpaikan pomosta. :-D Ken tietää..


469333.jpg

Illan hämärtyessä Margarita huomasi, että appelsiinipuu oli saanut pahan myrkytyksen ja lähti ruiskuttelemaan hieman myrkkyä puuhun. Kumminkaan se ei hyödyttänyt yhtään, koska puu oli kuihtunut totaallisesti. Onneksi kohta tulisi talvi, ja puu pääsisi lepäämään rauhassa. :)


469346.jpg

Jarnokin oli herännyt, ja huomasi, että ulkona satoi lunta. Iloisena Jarno juoksi pihalle ja jäi tuijottamaan taivaalta tippuvia hiutaleita. Tämä oli Jarnon ensikosketus lumen kanssa.


469356.jpg

Mutta eipä elämä kauaa kukoistanut. "Apuaa, mitä minulle tapahtuu", Margarita huudahti noustessaan sängystä, ja huomasi, että maha pompahti kaksi kertaa eteenpäin. Ensin hän lihoi juurisyödyn monniaterian takia, ja oli vielä raskaanakin! Voi Margaritaa, hän ei ole enää säkenöivä, nuori ja laiha malli, pelkkä tylsä kotiäiti.


469364.jpg

"Teidän takianne lihoin, ja kaikenlisäksi tulin vielä raskaaksikin! Manaan teidät maanrakoon", Margarita ei tainnut oikein ymmärtää mitä eroa oli ihmisraskaudella, ja appelsiinipuun tekemillä appelsiineilla. Ulkona Margarita vietti koko päivänsä, toruessa puita ja puskia.


469368.jpg

Nyt, kun kerran lapsikin oli tulossa, ja tunteet olivat purkautuneet, päätti Margarita kosaista Jarnoa. Heti tämän jälkeen mentiin myös naimisiin. Nyt oli turvattu ainakin se, ettei tulisi aviottomia lapsia. (Tässä kuvassa näyttää, kuin Margarita olisi laihtunut, mutta se ei ole totta, Margarita on edelleenkin lihava, ja viimeisellä raskauskuulla.)


469371.jpg

Pian pienen juhlinnan jälkeen oli Margaritan aika synnyttää. "Aijaijaa, Jarno! Jarno! Missä olet! Tule auttamaan", eihän Jarno mitään tehnyt, jatkoi vain syömistä. Onneksi kipu kumminkin hellitti pian.


469376.jpg

"Oi miten ihana", Margarita huudahti, kun sai käsiinsä Andrewiksi nimetyn tumman poikalapsen, joka oli aivan kuin isänsä. Jarnokin havahtui näihin huutoihin.


469378.jpg

"Oiih! Saimme pojan, POJAN, pojan", Jarno ei saanut sanottua muuta, vaan juoksenteli ympäri taloa, huutaen hulluna poikansa nimeä. Voi tätä ilon päivää. :-)


469379.jpg

"Kulta, sain ihanat muotoni takaisin, noin melkein ja haluaisin nyt toisenkin lapsen", Margarita ehdotteli Jarnolle. Jarnollehan ehdotus sopi vallan mainiosti. Ehkä liiankin hyvin.


469395.jpg

Margarita oli päättänyt laihtua vielä enemmän, ja treenasikin ahkerasti. Pian kumminkin energia-palkki tipahti niin alas, että oli pakko mennä nukkumaan, ja keräämään voimia uuteen laihdutusyritykseen.


469396.jpg

Jarno taasen laihtui vieläkin enemmän. "Oijoi Margarita, tule katsomaan näitä kurveja", Jarno huuteli keittiöstä, mutta Margarita ei ottanut tätä kuuleviin korviinsakaan. Ehkä hän oli hieman mustasukkainen?


469397.jpg

Ja pian Margarita oli taas raskaana, ja lihonut. Ja sitten oli myös aika viettää Andrewin syntymäpäiviä. Komea poika hänestä kasvoi, erittäin komea. Andrew taisi itsekkin pitää ulkonäöstään.


469398.jpg

"Aargh! Olen lihava, raskaana, omistan jo yhden, holtittoman lapsen ja olen kaikenlisäksi kotiäiti! Mitä vielä", Margaritaa angstitti 24/7. Andrew katseli vain vierestä, eikä ymmärtänyt mitä äiti vauhkosi. "Ne naiset".


469400.jpg

Se oli kyllä totta, että Andrew huusi kokoajan, eikä tahtonut edes nukkua, vaikkei mikään häirinnyt tätä pienokaista. Tästä kasvaisi vielä jotain hankalaa, jotain todella hankalaa. Miten Jarno ja Margarita selviäisivät?


469407.jpg

Sitten vielä tämä. Margarita pääsi vihdoinkin eroon synnytyksestä, mutta oli erittäin tyytyväinen. Hänen käsillään lepäsi Oseania, joka on siis tyttö. Oseania oli perinyt isänsä hiukset, mutta äitin silmät, ja sekoituksen molempien ihoa. Ah, miten täydellinen.


469423.jpg

Jarno oli tyytyväinen elämäänsä, ja päätti rakentaa Margaritan rakentamalle lumiukolle parin. Aijai, et sitten parempaa lumiukkoa osannut rakentaa? Jarno on ihana persoona, sen sanon. :)


469435.jpg

Pingviinikin taisi pitää lumiukoista, kun kävi siellä joka päivä. "Tiesitkö, että Jarno, siis se joka teki sinut, aikoi mennä aamulla kouluun töiden sijaan! Eikö olekkin typerä", pingviineillä on hyvät puheenaiheet. :)


469444.jpg

Pian Oseanian oli aika kasvaa taaperoksi, ja aijaijaa! Miten hellyyttävä taapero hän olikaan! Saa nähdä, että kaunistuuko Oseania kasvaessaan, vai tuleeko hänestä linnunpelätin. :)


469449.jpg

(Anteeksi, että noi reunat hyppii missä sattuu, en ollut huomannut.)
Pian olikin pikkuisen Andrewin aika kasvaa lapseksi. "Vastahan Andrew oli näin pieni, ja äänekäs! Nyt hän on jo iso, iso poika! Kohta hän lentää pois pesästä", eipä tainnut Margaritakaan pysyä ajan mukana, kun vietettiin Andrewin syntymäpäiviä.


469460.jpg

(Anteeksi, etten ole ottanut Andrewista kasvokuvaa.)
Andrew oli iloinen, että pääsi vihdoinkin viettämään aikaansa lapsena, mutta heti omana syntymäpäivänään hän päätti vilustuttaa ja palelluttaa itsensä. Andrew-parka. Ja luntakin toi sisään..


469467.jpg

"Se oli ihanku haamu! Se hiipi mun taakse, ja sit se kosketti nii muutuin siniseks", Andrew kertoi äidilleen ylpeänä sattuneesta. Eipä tainnut Margarita tätä uskoa, patisti Andrewin vain sänkyyn.

Tähän päättyy 2. osa Greenwillejen elämää. Seuraavassa osassa seuraamme ehkä jo lasten teiniyttä, tai jopa yliopistoaikoja. Saa nähdä sitten! :-D
Mutta kommentteja tulemaan!